Selvästi muuten huomaa tämän kevään etenemisen myös omassa vireystasossa, vaikkakin Ab Lukon toimiston keinovalaistus ei ihan ole verrattavissa tuon kirkkaan mollukan aikaansaamaan pirteyteen.
Eli toisinsanoen, kunhan sen 8 tuntia on tehnyt enimmäkseen ajatustyötä ja ulos päästessä silmät palautuu neliskanttisesta jotakuinkin normaaliin muotoonsa, tuntuu heräävänsä kuin uuteen päivään...
Kävin eilen salillakin pari tuntia normaalia aiemmin. Yleensä tulee käytyä illan hämyssä, joskus kasin aikaan. Silloin siellä näkee ne samat naamat lähes kerta toisensa jälkeen. Kyllähän siinä muodostuu jo tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta näiden heppujen kanssa ja vaikka tuntemattomia ollaankin niin pitäähän se tervehtiä. Samassa veneessä kun ollaan...
Nyt kun kävin normaalista ajasta poiketen, tuntui kuin olis mennyt ihan kokonaan eri salille. Mikähän siinäkin lienee? Toki henkilöt oli täysin outoja, eikä keskittyminen ollut parasta mahdollista, ehkä parasta palata tuttuun ja tavalliseen rytmiin. Toki nyt ei tarvinnut juosta yöllä samalla tavalla wc:ssä, kuten normaalisti, kun salilla ollessa tulee sitä juomaa lipitettyä vähän turhankin runsaasti...
Pohjekin alkaa korjautua pikkuhiljaa, kiitos kysymästä. Kävely on suht normaalin oloista, ihan kuin yksijalkaisella pingviinillä jolla on köntsät housuissa. Vaan vertyyhän se väkisinkin kun vaan pysyy liikkeessä. Eikä tullut kunnon mustelmaakaan, niin jätin kuvat ottamatta. Onneksi. Minä kun en tuosta posettamisesta kauheesti perusta...
Aamulämpötilan noustessa (ulkona) edes tuohon nollan kantturoihin, niin täytyy ruveta heräämään puoli tuntia aiemmin kuin normaalisti. Aamulenkkeilyn saloihin jos taas totuttelisi, tarkoituksena kuitenkin herätä vähän paremmin ja yleensä aamulla tämä mies on notkea kuin rautakanki, niin sais senkin asian korjattua päivää kohti. Silloin kun kävi Haminan RUK:n rivissä juoksemassa joka ristuksen aamu sen kylän poikki ja tallasi maneesin liepeillä muutamaan pavosen heskaan, niin kyllähän se herätti, mutta yleiskuntokin sai huomattavan parannuksen todella lyhyessä ajassa. Onhan sillä suuri vaikutus elimistön toiminnan käynnistämiseen heti aamusta ja kun ne hiilarivarastot on yön jälkeen kuivat kuin ne kuuluisat beduiinin sandaalit, niin pakottaahan se polttamaan myös rasvaa energiaksi ja taas saadaan hyvä mieli. Eli win-win.
Ehkä se puoli tuntia ei riitä kuitenkaan, kun lenkin jälkeen täytyy vielä tietysti käydä peseytymässäkin. Tosin viime yön noin tunnin unien jälkeen on ihan sama lähteä juoksemaan vaikka useampi kierros, ehtii ennen töihin lähtöä hangata vaikka nahkansa rikki ja muuttua rusinaksi siellä suihkussa.
Aerobista harjoittelua tulee muuten tehtyä ihan liian vähän, sen myönnän. Toki onhan tuokin vähä kuitenkin hyödyllisempää kuin paavin omistaa pallit, mutta enemmänkin tulis kuluttaa että tuloksia tulisi. Mullahan on aina ollut sen verran tuota hylkeen lihaa tuossa vatsankin alueella, että sixpäckin tilalla on jokin juomaleili tai vastaava... eli tavoitteena saada myös sen verran rasvaa hus pois ja samalla lihasmassaa tilalle että tuon(kin) epäkohdan sais korjattua.
Nyt taas hirveä tsemppi päälle ja positiivisia ajatuksia pää täyteen. Illalla fillari kohti salia ja kuulokkeisiin Jope Ruonansuun "Nyt lähtee läskit"-biisi niin sitähän ei voi enää mikään estää!
![]() |
Magneesiumsitraattia, D-vitamiinia, Kalsiumia, multivitamiinia, omegaa, CLA, vihreää teetä ja maitohappobakteereja. Nam. Niin ja lasissa Beroccaa.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti